lauantai 8. elokuuta 2015

Virkattu nalle asu!



Tuttavani pyysi minua tekemään syntyvälle vauvalleen ensikuvausasun. Siis asun jossa vauva kuvataan parin viikon ikäisenä viimeistään ja niissä on yleensä jokin söpö teema.
Hän oli nähnyt pinterestissä näitä söpöjä virkattuja teema-asuja ja halusi ehdottomasti vauvalleen sellaisen. Voi kun itsekkin olisin tajunnut!
Teeman sain itse päättää joten päädyin pitkän pohdinnan jälkeen nallekarhuun. 


Nukke ei oikein taipunut hyvää kuvausasentoon, mutta katsoin että nuken mitat olivat samat kuin meidän vastasyntyneellä. 



Napit ovat ommeltu niin että vaipan vyötärön kokoa on mahdollista muuttaa. 



Vaippa on virkattu Honkongista ostetusta langasta jossa suositus koukku nro 4.
virkkasin 3:sella jotta työstä tulisi tarpeeksi tiivistä. Tämä on hyväksi todettu kikka.
Lakki on ommeltu puolikkaana pallona ja korvat tehty pylväistä vauvalangasta.